Diario de heepoxx, 01 jun. 22

Tänään on oman projektini 1-vuotis syntymäpäivä. Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että nyt ollaan tässä, reilu 40 kiloa kevyempänä ja edelleen täysissä järjissä. Pistin tähän tuon vuoden painokäyrän (jos se nyt taistelun jälkeen siinä jotenkin näkyy) ja onhan tuo tahti selvästi alun vapaa pudotuksesta laantunut, mutta selvä tahti alaspäin on ollut koko ajan. Viimiset kaksi viikkoa on nyt enemmän tai vähemmän junnailtu paikoillaan, kiitos hormonien ja kaikenlaisten kissanristiäisten syömisineen.

Pakkasin viikonloppuna kolme isoa roskasäkillistä suuriksi jääneitä vaatteita pois, niin varma olen siitä etten niitä tule koskaan tarvitsemaan. Tämä on koko vuoden tuntunut niin vahvasti elämäntapamuutokselta eikä miltään dieetiltä, että olen aika varma ettei paluuta niihin koon 50 vaatteisiin tule enää olemaan. Kesän aion ottaa vähän rennommin, mutta muutama kilo olisi tarkoitus vielä pudottaa ja päästä lähemmäs sitä normaalipainon rajaa.

Mukaan tuleminen tänne FatSecretiin on ollut kyllä yksi tämän projektin onnistumisen kannalta tärkeimmistä jutuista, niin tärkeä teidän kaikkien tarjoama vertaistuki on. Itselle kalorien tarkka seuraaminen ei ole ollut se oma juttu, mutta silti teidän ruokakuvistanne saa niin paljon innoitusta omiin valintoihin. On hienoa, että on se paikka missä voi purkaa itseään toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Reaalimaailman ihmisiltä kun saa niin tökeröitä kommentteja matkan varrella eikä tätä kaikkea tunteiden vuoristorataa oikein voi ymmärtää kuin itse ne asiat kokenut. En osaa edes sanoiksi pukea sitä kiitoksen määrää, minkä teille kaikille tahdon tässä kohtaa lausua. Onnea teille kaikille omissa projekteissanne ja ihan mahtavaa alkavaa kesää ja lomakautta! Ja ennen kaikkea, nöyrä kiitos teille ihan jokaiselle!!!

Ver Calendario de Dieta, 01 junio 2022:
2368 kcal Ejercicio: Apple Health - 24 horas. más...

118 Seguidores    Apoyo   

Comentarios 
Hieno 👍🏆 
01 jun. 22 por el miembro: tikumiki
Onnea vuosipäivästä ja ihanaa on ollut, kun oot ollu täällä ❤️ sun matkaa on ollu kiva seurata ja seuraan jatkossakin.  
01 jun. 22 por el miembro: böbble
❤️❤️❤️ Ihana Heepoxx❣️❣️❣️ Ihan huippusuoritus❣️ Ja kiitos itsellesi kaikesta tuesta❣️ 
01 jun. 22 por el miembro: Vnica83
Onnea, hieno saavutus 🥳🥳🥳 
01 jun. 22 por el miembro: LadyLazarus82
Sulla on ollut kyllä ihan mahtava vuosi ja ihan hämmästyttävää, millaisella tahdilla olet onnistunut kaloreita laskematta, eli niillä aidoilla valinnoilla alusta alkaen. Paljon onnea ja tsemppiä vielä niiden muutaman kilon kanssa 🥳❤ 
01 jun. 22 por el miembro: wadelma
Sait juuri julkaitua ennen minua julkaisun, onnea saavutuksestasi. 🎉 
01 jun. 22 por el miembro: margareta911
wau..onnee ..upeeta ja jatka samaan malliin..🌸🌸🌸🌸 
01 jun. 22 por el miembro: misudi
Aivan mahtava suoritus. 👍 Olen ihaillut kykyäsi huomioida jokaisen yhteisön jäsenen ponnistelut. On ihanaa, miten lämpimästi ja älykkäästi kannustat ja tuet. Sinä olet koko yhteisön lämmin sydän. Kiitos Sinulle. 🤗 
01 jun. 22 por el miembro: annikkikyllikki
Hurjasti onnea saavutuksestasi 🥳 
01 jun. 22 por el miembro: Kuunkääntäjä
🌺🌺HYVÄ SINÄ!!🌺🌺 
01 jun. 22 por el miembro: Persimon78
Kerrassaan upeaa tekemistä niin omassa projektissa kuin täällä yhteisössä 😌👏 Hienosti on käyrä laskeva ja uskon että sitten kun tasainen vaihe koittaa niin klaaraat senkin yhtä hienosti 🤗 
01 jun. 22 por el miembro: teemurrr
🥳👏👏 
01 jun. 22 por el miembro: hilma71
vautsi😳🥳👍🏼 
01 jun. 22 por el miembro: fatfunnyfriend
Onnea upeasta muutoksesta ja kiitos myös itsellesi kannustavista kommenteista täällä 😊 
01 jun. 22 por el miembro: Heanni81
hieno käppyrä on ja onnea hienosta elämäntapa muutoksesta.  
01 jun. 22 por el miembro: milla jasmin
Aivan mieletöntä heepoxx!! 😍👏👌❤️ 
01 jun. 22 por el miembro: Sandyanna
Kiitos ja niiaus kauniista sanoistanne ja onnitteluista. On tää kyllä ollut aikamoinen vuosi, mutta ei kyllä ole edes tuntunut pitkältä ajalta. Noita vanhoja vaatteita pois laittaessa tämä vuoden aikaansaannos konkretisoitui kunnolla, sen verran isoja nuo vanhat vaatteet olivat ja niin vähän niistä säästyi. Muistui mieleen, että eka postaukseni tänne (oli se muuten pelottavaa 😂) oli just liittyen vaatteisiin, että koska ihmeessä se vaatekoko pienenee. No pienenijän se sitten 🤩 
02 jun. 22 por el miembro: heepoxx
Mahtava suoritus!!! Onneksi olkoon! 😍🥳 Se on just parasta kun huomaa kovan työn tulokset siitä että vaatteet mahtuu paremmin, ja on sitä oikeasti pienikokoisemmalle enemmän valinnanvaraa vaatekaupoissa.. 
02 jun. 22 por el miembro: MadameterZu
Hienoa! 😊🙌🏻⭐️🌸 
12 jun. 22 por el miembro: _ Dandelion_
Olet aivan ihana malli meille kikille! Ihana saavutus!!! 
12 jun. 22 por el miembro: Ansku197

     
 

Enviar un Comentario


Debes iniciar sesión para enviar un comentario. Has clic Aquí para iniciar sesión
 


Peso Histórico de heepoxx


Consigue la aplicación
    
© 2024 FatSecret. Todos los derechos reservados.